Kuluneen blogikokeilun aikana olen alkanut mieltää blogin kirjoittamista. Otin otsikosta pois blogikokeilun, koska koen, että tämä ei enää ole kokeilua, vaan blogeilua.

Koen blogin kirjoittamisen hyvin antoisaksi tänä päivänä. Hilkka L kertoi lukevansa mielellään kolumneja ja hänen mielestään blogi on lähellä kolumnia, missä kirjoittaja kertoo jostakin ajankohtaisesta aiheesta oman kokemuksensa kautta.

Blogi on selkeyttänyt myös päiväkirjaharhailuani. En ole kokenut koskaan mielekkääksi kirjoittaa pelkästään itselleni, ainakaan pitkäjänteisesti. Joitakin lyhyitä tajunnanvirtoja olen lasetellut ihan vain itselleni. Olen kirjoittanut tajunnanvirtaa päiväkirjanomaisesti, mutta sellaisenaan se ei ole ollut mitenkään aikaan liittyvää. Ulkoisilla tapahtumilla ei ole ollut suuremmin erottuvaa yhteyttä tekstiini, jota on vain tullut.

Minulta tulee lähes aina tekstiä. Sitä tulee nopeasti ja myös siten, että en tiedä muutaman sivun jälkeen mitä olen kirjoittanut. Useimmiten en edes ymmärrä, mitä olen kirjoittanut. Joku minussa kirjoittaa. Sisäinen lapsi, vanhempi, jumala, luonto, alitajunta, geenit ja perimä. Muun muassa. Kirjoittaminen, välimerkeistä välittämätön, on aina ollut minulle helppoa. En ole keksinyt kirjoitukselleni koskaan sen parempaa käyttöä. Olen kirjoittanut kirjoitusta itsestäni pois. Kirjoitus on ollut tyhjentämistä. Tavallaan siis meditaatiota.

Voiko kolumni olla tajunnanvirtaa?

Tajunnanvirrassa on se paha puoli, että sillä ei ole alkua eikä loppua. Se on aina jotakin siltä ja väliltä. Markku S sanoi aikoinaan, että kirjoitukseltani puuttuvat ylärakenteet. Nyt koen ylärakenteiden puutetta mitä isommassa määrin. Haluaisin yhdistää tajunnanvirran ja asiallisen tekstin. Ehkä ylärakenteet pitää luoda ensiksi, kattohirreksi rakennukseen, aloittaa teksti otsikosta ja väliotsikoista.

Kirjoittaminen on lähestulkoon liian innostavaa juuri nyt. Velvollisuuteni olisi tehdä ja miettiä nyt jotakin aivan muuta. Itsekurin aika.

Olisi ihanaa jos kommentoisitte! Rakastan kommentteja. Olen sosiaalinen. Ajoittain hyvinkin sosiaalinen. Se ei tarkoita sitä, ettenkö yhäkin pelkäisi ihmisiä ajoittain. Ihmiset ovat arvaamattomia, eivät minun hallinnassani. Järjellä ja teoriassa ymmärrän, että en voi hallita ketään enkä mitään, mutta tunne, että hallitsisin omaa elämääni ja erityisesti tunteitani olisi hyvä saavuttaa. Aamupäivisin näin onkin!

hyvää tätä päivää maailma ja ihmiset!