Tiedostin vasta nyt, että menossa on kohtsillään KeiteleJazz Äänekoskella. Tuossa nurkalla siis. Ihan vain alta puolikkaan poron kuseman. Katsoin, että perjantai illan maailmanmusiikki sopisi minulle parhaiten, erityisesti siksi, että mukana on Wimme Saari ja Anna-Mari Kähärän orkesteri, missä soittaa mm. Pekka Kuusisto. Mitään kamerunilaista basistiakaan vastaan minulla tuskin on. Jumps jumps. Hyppää pois.

Ettäkö Suomen kesässä liikaa tapahtumia? Ettäkö liikaa kulttuurihösellystä! Ehkä, mutta voihan siitä kerätä jokainen omansa päältä pois. Harvoin on tarjolla yhtä paljon näin hyvää. Talvella voi sitten kuunnella musiikkia koneista, poltella kynttiöitä (molemmista päistä vakan alla) ja ihmetellä miten saisi pahan pimeän mörön ohitettua ilman vakavampia vahinkoja. Talvea en kaipaa. Haluni olisi jäädä kesään. Joskus vielä toteutan Välimeritalven, tai vaikkapa Marokkotalven, kuten toveri J tekee. Olen addiktoitunut aurinkoon. Onkohan nimettömien aurinkoaddiktien vertaistukiryhmää jossakin? Anonymous Sunlovers. Myönsimme voimattomuutemme pimeyteen. Janosimme alvariinsa valoa.

Tässä mielessä ymmärrän erittäin hyvin myös valoravinnolla itseään ruokkivat mystikot. Tosin minä tarvitsen aurinkoni lisäksi myös kunnon A-luokan makkaraa ja Mannisen ruisleipää pysyäkseni kiinni arjessa, jalkapohjat tiukasti multaan painautuneina.

Kaksi sanaa, muistona omalta NewAge-ajoiltani, nimittäin Henkinen Kehitys - ovat tänä päivänä minusta suunnattoman sisällyksekkäitä. Noihin sanoihin kätkeytyy oman napansa ympärillä kiehnäämisen sietämätön kultturelli turhaantuneisuus, elämästä ulkona oleminen eli Ihaan pihalla taivastelu ja myös vilpitön halu ymmärtää elämää laajemmaltikin. Kuitenkin karvani piukahtavat välittömästi pystyyn kuullessani sanat HENKINEN KEHITYS. Tekisi mieleni sanoa, että Luoja minua varjelkoon henkiseltä kehitykseltä. Ja kiitollisena voin todeta, että olen siltä varjeltunutkin!

Asiakas tulossa. Pitää kammata naama!